Voisin katsoa elokuvaa mutta se ei huvita tai voisin lukea kirjaa mutta en osaa päättää minkä aloittaisin. Kuuntelen musiikkia, yritän valita vain rauhallisia kappaleita. Voisin lämmittää maitoa.
Yöeläjä minä olen, olen ollut aina. Sen olen perinyt. Meidän suku on täynnä valvojia, siitä me toisemme tunnistamme. Olen myös aamuihmisiä. Rakastan aamuhetkiä, sitä kun tiedän muiden vielä nukkuvan ja hämärä aamu on vain minun ja muutaman muun aikaisen oma hetki. Aamu hetkinä tunnen olevani jotenkin erijoukkuetta muiden kanssa. Aamuisin olen aina ylpeä siitä että juuri minä olen saanut tämän aamun itselleni. Nukkukoon muut, tämä aamu on minulle.
Aamusta ei kuitenkaan tule mitään jos ei ole ensin nukkunut yötä. Yötä jonka olen saanut verenperintönä. Olen sidottu öihin ja myöhäisiin iltoihin. Välillä irrottaudun niistä ja valitsen rakastamani aamut, mutta pian palaan yöhön. Sillä yöllä vereni virtaa kovempaa.
Nytkin on siis yö. Yö jona pilvet peittävät taivaan ja kaupungin valot värjäävät nuo pilvet punertaviksi. Alan kirjoittamaan siitä miten valvon öisin, siitä miten elän päivisin ja siitä mitä tuohon kaikkeen liittyy ja aamuhetkistä joita rakastan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti